sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Talvisia tunnelmia

 Noniin. Voisimpa vaikka aloittaa kertomalla siitä, että on ollut ihan mahtavaa esiintyä Kenneth Greven tekemässä "Lumikuningattaressa". Ensi-ilta oli marraskuussa ja esityksiä riitti pitkin joulukuuta. Teoksesta tuli niin suosittu, että tarvittiin lisänäytöksiä tammikuulle (9000 lippua myytin loppuun alle kolmessa tunnissa!) Ja tämän viikon tiistaina oli siis viimeinen näytös. Teos tulee kyllä uudestaan ohjelmistoon taas ensi joulukuussa mutta pakko sanoa, että tunnelmat olivat varsinkin tiistai iltana vähän haikeat. Olen esiintynyt yhteensä varmaan yli 20:ssä näytöksessä. Muistan, kuinka tunnelmat olivat katossa varsinkin ensi-illan jälkeen: minä ja muut balettioppolaitoksen opiskelijat olimme päässet esiintymää maailman ensi-illassa Kansallisoopperan suurella lavalla! Vaikka emme mitään päärooleja tehneetkään, oli "corpsin" tehtävissä ihan tarpeeksi haasteita: liikkeet tuli tehdä tismalleen yhtä aikaa muutamaa kaanonia lukuunottamatta, rivit piti olla suorassa ja jalat ja kädet samoilla korkeuksilla. Hienoa oli myös katsoa ja PÄÄSTÄ ITSE MUKAAN ammattilaisten harjoituksiin. :)

 I could start by telling  that it has been awsome to perform in Kenneth Greve's "Snow Queen". The premiere was on November and we had several shows on December. The show became so popular that we needed extra shows for January ( 9000 tickets were sold out in under 3 houers!) And on this Thuesday was the last performance. The Snow Qeen will become again on next December but I have to say that I felt a little wistful. I've performed in about over 20 shows. I remember how amazing the feeling was after the premier: me and other ballet school students had performed in a world premiere at National Opera's big stage! Even though we didn't do the solos (well, obviously),  we had enough work in the "corps": the movements had to be done at exactly same time excpect a few canons, the lines had to be straight and the legs and the arms had to be in a same height. It was very wonderful also when we had a chance to see and DANCE WITH the professional dancers in the rehearsels. :)

 Rakastan Lumikuningattaren asuja! Meillä oli myös ihan mahtavat pääkoristeet :D Meikkki tehtiin itse maskeeraamosta saaduilla meikeillä.
 I love the costumes!  We also had great headpieces :D We had to do the make by ourselves.
 
 
 Lopuksi vielä kuvia meidän urheilupäivästä. Oltiin ensiksi Pilates Ateljeessa kaksi tuntia tekemmässä mitäs muutakaan kuin laitepilatesta. Sen jälkeen käveltiin oopperalle syömään ja sieltä lenkkeiltiin Rautatientorin kautta Kaivopuistoon ja Uunisaareen.
 For last I have some pics I took during our "sport day". First we went to a Pilates Ateljee doing some pilates with some machines. Then we walked to the Opera to eat lunch and after that we walked to a park called "Kaivopuisto". 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti